Lintumekko

Kaapissa on lojunut pieni pätkä tätä lintutrikoota. Tyttö on sitä hypistellyt sen saapumisesta asti. Eilen illalla, tai oikeastaan alkuyöstä se toteutusinspiraatio lopulta tuli. Ottobren Circus horse - kaavalla lähdin tekemään. Ihan kauheasti en yömyöhällä alkanut kaavoja mittailemaan.. Olisi ehkä pitänyt, sillä tästä tuli megapitkä ja megaleveä. Valtavan suuri siis. No. Menee alkuun väljempänä mekkona ja sitten enemmän tunikana... Nyt vain mietin että miten ihmeessä raglanhihaista kaavaa kuuluisi muokata kapeammaksi.. Sitä en osaa. Pitää perehtyä. 

Vaikka tästä liian iso tulikin,  niin niiden katastrofihousujen jälkeen oli kiva tehdä jotakin simppeliä minkä sai aika vauhdilla surautettua kasaan ilman yhtäkään ongelmaa. Jeij. :)

Katastrofihousut

Aina ei mene niinkuin kuvittelisi asioiden sujuvan. Saanko esitellä. Katastrofihousut. Uusimman Ottobren Relaxed fit, housut jotka ajattelin "äkkiä tuosta vain surauttavani" oikeanlaisen kankaan puuttuessa jostakin Jättirätin palalaarista mukaan tarttuneesta paksusta interlock-tyyppisestä trikoosta (mitälie). (Ja onneksi tämä kankaanpala ei paljoota maksanut..)

Kaavojen piirto sujui hyvin. Leikkuuvaihe sujui hyvin. Mutta se ompeluvaihe. Miten voikin aivan KAIKKI hakata vastaan. Ompelukone toimi kyllä (paitsi että jälleen kerran ensimmäinen napinläpi sutta ja sekundaa...) mutta minä itse sähläsin ja söhläsin. On ommeltu miten sattuu, purettu. Vyötärökaitaleeseen meni tänään aamupäivällä tunti, purin, ompelin, purin, ompelin... Lopulta leikkasin resorista uuden kaitaleen. Loppujen lopuksi näitä pikaisia pöksyjä väkerrettiin kolmen päivän kaikki mahdolliset ompeluun liikenevät ajat. Lähempää tarkastelua eivät siedä, mutta eiköhän näitä ainakin kotihousuina tule käytettyä. Ikionnellinen olen siitä että nämä olivat koeversio ihan "jostainkankaastavaan" eikä mikään "the kangas". Huh!

Tytön toiveesta pinkit tikkaukset, kas kun mustat housut on niin tylsät. Mut ihan päheet näistä tuli sen puoleen.

Jos nämä tytölle istuu niin ehkä minä kaikesta kaaoksesta huolimatta uskaltaudun tekemään toisetkin tällä kaavalla. Toisissa ei voi enää sählätä yhtä paljon, eihän..?

Veikeitä kissoja, suloisia rusetteja

Tyttö ilmoitti taannoin olevansa hiukan enemmän kissaihminen kuin koiraihminen. Kaapista löytyi velourinen kissakangas, josta muotoutui kissaihmiselle kissamekko. Väri on ilmeisesti hieman väärä (siis kaikenhan pitäisi olla punaista tai pinkkiä!), koska meni viikon verran ennen kuin suostui käyttöön ottamaan. Sen jälkeen on kyllä päälle lopulta onneksi kelvannut. Kaava on muokattu Ottobren 1/2012 kansikuvassa olevan mekon pohjalta, helmaosan verran muutin.

Perjantai-illalla tapahtui pienoinen ihme ja molemmat tyttöset olivat unessa jo reippaasti ennen yhdeksää. Järkevä univelasta kärsivä äiti olisi tietenkin painunut kerrankin itse ajoissa nukkumaan, mutta ompeluun hurahtanut (toivottavasti siltikin ihan järkevä :P) äiti juoksi kiiruusti ompelukoneen ääreen. Uusimman Ottobren (1/2013) Blue Orange -kaavalla sain jämäpaloista kasaan pienemmällekin mekon. Kiva kaava ja malli, mutta yllättäen melko pientä kokoa. Typsy on nyt 67cm ja painonsa kanssa keskikäyrillä kasvava, mutta 74cm kaavalla tehty mekko ei ole kyllä yhtään väljä vaan just eikä melkein passeli.

Ja koska hurahdin rusetteihin, niin niitä lisää. Molemmille.

Isomman pannan tein poistamalla vanhasta huonoksi menneestä hiuspannasta sen kangasosion muovin päältä pois. Päällystin natsaavan värisellä joustocollegesuirulla ja liimasin pikaliimalla rusetin kiinni. Saas nähdä miten kestävä ratkaisu tuo pikaliima, mietin täällä kovasti mikä olisi parempi kiinnitysaine jos tämä ei pidä. Toisaalta yhden päivän jo ollut menossa mukana eikä miksikään ole mennyt, joten ehkäpä tuo kestää.

Tällaista tänään. <3

Nallesiskot.

Ihan alkuun, pahoittelut kuvalaadusta, se ei ainakaan toistaiseksi ole kovinkaan vahva puoli osaamisessani... :D

Kangashamstereista löysin pienen pätkän ihanan suloista ja pehmoista nallejoustofroteeta. Aika pian se muotoutui mielessäni pienemmälle lökäpöksyiksi. Ottobren haaremihousut (lehden numero hukassa) pääsivät kokeiluun ja totesin mallin paitsi varsin helpoksi toteuttaa, suloiseksi katsella niin myös käytännölliseksi ja sopivaksi meidän pienelle kestovaippapepulle. Melko reilut vielä, tein kokoa 74cm. Käyttökelpoiset silti. <3

Isompi tytöistä olisi myös halunnut samanlaiset lökäpöksyt. Totesin kangasta olevan liian vähän, jotta niistä 122cm lökäpöksyjä saisi toteutettua (puhumattakaan siitä että hieman epäilin tulisiko niitä sitten kuitenkaan käytettyä ihan oikeasti). Mallailin ja pyörittelin loppua kangasta muutaman viikon, kunnes keksin tehdä siitä mekon. Helmaksi rypytin ihan tavallista mustaa trikoota.  

Tämä mekko on taas ylpeydenaiheeni, sillä pohjana on yksi tytölle sopivaksi malliltaan toteamani pitkähihaisen t-paidan kaava. Olen muokannut sen tytölle vielä paremmin istuvaksi. Tässä mekossa alkuperäistä kaavaa on jäljellä enää kaula-aukon verran. Ihan perusmekkonenhan tämä on, mutta ai että sitä onnea ja hyvää mieltä mikä tulee, kun huomaan uskaltavani muokata alkuperäistä kaavaa ja vielä onnistun siinä. Kivaa!

Isomman mekon valmistuttua sain jostain päähäni, että kun toisella on mekko ja toisella housut, niin joku saattaapi kuvitella pienempää pojaksi. Korjasin ongelman tekemällä viimeisistä suikaleista murulle rusettipannan. <3

<3

Keväinen veivaus

Osallistuin viime perjantaina facebookin ompeluryhmän savaway-haasteeseen toista kertaa. Tällä kertaa kyseessä oli yllätyspussihaaste. Tilasin yllätyspaketin yhteistyökumppanilta Noshilta. Paketti tuli keskiviikkona ja jännittyneenä odotin perjantaiaamua jolloin se olisi lupa avata.  Ja ihanuus mitä sieltä löytyi! Ihanaa keväistä pinkki-limesävyistä lintukangasta!

Koko päivän pyörittelin erilaisia ideoita mielessäni. Lopulta päädyin siihen, että tekisin kankaasta mekon: etu- ja takakappaleet lintukankaasta, hihat ja helma pinkistä trikoosta. Puoli tuntia ennen ompeluajan alkua visioni muuttui kuitenkin täydellisesti. Yhtäkkiä näin mielessäni kankaan ihanina legginsseinä. Ei siinä muu auttanut kuin vaihtaa suunnitelmat tyystin. 

Lopulta tuo pienin nukahti sitä verta myöhään, että ompeluaikaa jäi vain puolitoista tuntia kahden tunnin sijaan. Kaikki päärmäykset ja huolittelut jäivät tekemättä, ne tein seuraavana päivänä. Seuraavana päivänä laitoin vielä tunikaan taskun kun tyttö sitä toivoi. :)

Aivan hurmaavan ihana kangas.

Tässä vielä sovituskuvaa:

Noshilta jo kyselin, kuulemma helmikuussa tämä kangas tulee myyntiin. Täytyypi tilata niin nuorempikin saa jotakin ihanaa tästä. :)

Muisteloita.

Olen löytänyt vanhan harrastukseni uudelleen. Vanhalla tarkoitan noin kymmenen vuoden taukoa. Lapsena ja teininä harrastin nimittäin käsitöitä, lähinnä ompelemista. Ala-asteelta asti kävin käsityökerhossa, myös yläasteen läpi tämä harrastus kulki mukana. Yläasteella otin valinnaiseksi aineeksi käsitöitä niin paljon kuin mahdollista. Monennäköistä tuli ommeltua. Lukioikäisenäkin ompelin vielä paljon. Noihin aikoihin tuli tehtyä vaatteita itselle, vaatteita ja muita lahjoja kummitytölle ja muille tutuille. Olen tehnyt itse myös muun muassa oman ja kahden siskoni vanhojentanssipuvut, oman ja yhden siskon ylioppilasjuhlamekot sekä oman hääpukuni. Sitten tuli tauko. Piiiiiitkä tauko. Vanhoja on mukava muistella, tässäpä kuvia noista suurimmista töistäni.

Vanhojentanssipuku pikkusiskolle.

Puku toiselle pikkusiskolle, samanlaiset bileet mutta eri vuosi. Tää on yhä edelleen ihan superkaunis mun silmääni... Ja sopi mun siskolle kuin nenä päähän.

Tässäpä oma vanhojentanssipuvut. Kohtalaisen mageet nuo megahihat. :D

Ja sitten se hääpuku. Puku joka aiheutti ennen häitä monta kriisiä. Ensimmäinen liittyi jo kankaan hankintaan. Valkoista morsiussatiinia (eikös morsiussatiini ole sitä paksumpaa satiinia, semmoinen vähän mattapintainen...) metsästin monesta monesta kaupasta monesta kaupungista. Loppu. Kaikkialta loppu. Sitten lopulta yhdessä kaupassa kysyin jälleen kerran myyjältä: onko teillä valkoista morsiussatiinia. Kuulemma oli. Olin ikionnellinen. Kerroin määrän, leikattiin ja maksoin ostokseni. Vasta kotona huomasin satiinin olevan ohutta pussilakanasatiinin tyylistä lirua. En ollut kaupassa huomannut edes hypistellä kangasta, niin tohkeissani olin kun lopulta tuntui löytyvän mitä olin metsästänyt. No. Rahat oli siinä kiinni ja siitä tehtiin. Hankala oli käsitellä mutta lopputulos oli silti onneksi hyvä.. Toisen kriisin aiheutti kameran salama ja mies. Minä onnellisena sitä pukuani olin ommellut ja tehnyt. Lähetin sitten sovituskuvan miehelle ja soitin mitä mieltä oli näkemästään. Puhelimen toisesta päästä tuli vaikeaa kiertelyä ja kaartelua. Lopputulema oli se että miehen mielestä puku ei erityisen hieno ollut vaan näytti jotenkin kummalliselta. Vieläkin selittelee että se oli se salama joka sai puvun kiiltelemään kummasti ja näyttämään omituiselta. Niin tai näin. Tässä alttarille asteltiin ja häät juhlittiin. Oi niitä aikoja. <3

 Nuo siniset pisteet on semmoisia vaaleansinisiä ruusuja...

Mutta siitä uudelleenlöytämisestä. Viime keväänä makailin olohuoneen sohvalla päivät pitkät ennenaikaisten supistusten vuoksi. Kun kaikki mahdolliset sarjat oli katsottu koneelta läpi, aloin muuten vain surffailla ajan kulumiseksi. Jotain kautta löysin netin kangaskaupat ja aivan käsittämättömän ihania kuoseja ja kankaita. Ne vetivät puoleensa yhä uudelleen ja uudelleen. Lopulta syyskuussa kuopuksen ollessa parikuinen, ostin ompelukoneen, tilasin läjän kankaita ja aloitin harrastukseni uudelleen. Paljon on opittavaa, mutta olen loputtoman innostunut. Ompeleminen: se on ihanaa, se rentouttaa, se on hauskaa, se saa hyvälle tuulelle ja onnistunut lopputulos ilahduttaa pitkät ajat! Näistä uudista jutuista postailen lähipäivinä lisää. 

Kirpakoita pakkaspäiviä!