Tytölle käsilaukku.

Tänä viikonloppuna innostuin mukaan "tutustu ompelukaveriin"-tehtävään. Parini kanssa perjantaina rupattelimme jonkun aikaa ja katselimme toinen toistemme kuvia ja aiempia tekeleitäkin. Tarkoitus oli tämän pohjalta syntyneiden mielikuvien myötä etsiä toiselle inspiraatiokuvia joista sitten viikonlopun aikana tulisi jotakin ommella.

Kun sain pariltani ja uudelta ompelututtavaltani inspiraatiokuvani, katsoin sitä ensin kännykän näytöltä. Näkyi pelkkää vaaleanpunaista. Ensimmäinen ajatus oli että ohhoh, ompa minusta vaaleanpunainen kuva vaikka vaaleanpunainen on ollut pitkään inhokkivärini ja vasta viimeaikoina olen alkanut väriä käyttämään joissakin asioissa ja jopa tykkäämään siitä tietyissä yhteyksissä.

Mutta mitä avautuikaan kun avasin inspiraatiokuvani tietokoneen näytöllä? Katsokaas:

IHANAA! Ja minua! Kyllä, tunnistan itseni! Kokonaisuudesta. Ihanat värit. Kukat. Kaikkea kaunista. Tällaisesta tykkään! <3 Ideoita tulvi ihan valtavasti ja meinasi jo mennä koko homma ihan erilaisille urille. Varmaankin tästä inspiroiden tulee tehtyä monta muutakin juttua vielä myöhemmin. 

Kuitenkin, juuri ompelua aloittaessa käänsin kelkkani suunnitelmieni suhteen kokonaan ja päädyin vaaleanpunaiseen, sydämiin, kukkiin... Olen nimittäin jo kauan suunnitellut että voisi opetella ruusukkeen tekemistä, koska sitä helpoksi on kehuttu. Pipokaavani vaatii vielä hiomista, joten päätin tehdä tytölle käsilaukun. 

Materiaaliksi kaivoin miehen vanhat rikkinäiset farkut, sydänpuuvillaa, napin joka vaihtui lennossa helmeksi, pinkkiä trikoota ja framilonia. 

Ja tässä se nyt sitten on:

Tuo ruusuke tms. hörsylä ei tosiaan sikäli ollut erityisen vaikea tehdä, mutta monta oivallusta tuli tätä asetellessa ja ommellessa ja niinpä seuraava onnistuu varmaakin kokonaisuutena paremmin. :)

Käsilaukun sankaan ompelin kudottua perhosnauhaa:

Sisäpuolelta löytyy pieni tasku:

Jepjep. Käsilaukkuja ei kai pienellä tytöllä voi koskaan olla liikaa, vaikka mieheni äännähdys jotakin muuta yrittikin osoittaa kun tämän näki... :D

<3

Keijutyttö keijukaistytölle.

Isommalla tytölläni on ihan tässä pihapiirissä ystävä. Tuo suloinen tyttö vaikuttaa rakastavan erilaisia prinsessa- ja keijukaisleikkejä, mitä oman tyttöni puheita olen kuunnellut. Toki välillä on paljon vauhdikkaampiakin leikkejä pihalla käynnissä... 

No. Keijukainen minulla tästä tytöstä kuitenkin tulee aina mieleen. <3 

Oma tyttöni on odotellut jo useamman kukauden kyseisen kaverinsa synttäreitä. "Ne on sitten syksyllä - koska se syksy sitten oikeen tulee?". :) No, nyt on ilmeisesti syksy, kun synttärikutsu tuli ja juhlien odotus tuli ihan todelliseksi. Tosin itselläni sitä verta todelliseksi että olin viemässä tyttöä juhliin viikon etuajassa. Onneksi pari tuntia ennen "juhlien alkua" minulle kämmini selvisi ja saatiin tytölle selvitettyä että no on tässä vielä hetki sitä odoteltavaa. :D

Kummityttöni sai keväällä synttärilahjaksi Rainbow dash-hiusnipsutaulun, johon en itse tuolloin kuvaa applikoinut. Kesän aikana olen harjoitellut niin paljon, että uskaltauduin ihan itse tekemään tähän tuota keijukaista. Ensin istahdin pöydän ääreen ja aloin piirtämään keijua. Versioita oli ihan hurjan monta - minä en ole mikään piirtäjä. Kun mekko miellytti silmää, asetin paperin ja toisen paperin ikkunaa vasten ja piirsin läpi mekon ja sitten taas muita osia siihen päälle. Aika monta versiota tuli siis, mutta pikkuhiljaa yksityiskohdat hioutuivat sellaiseksi että aloin olla tyytyväinen. Mä en oikeasti käsitä miten taitavat piirtäjät pystyvät yhdelle paperille luomaan onnistuneen kuvan - mä saan yhden nurkan onnistuneeksi ja kopioin sen seuraavalle ja seuraavalle ja seuraavalle... Pyyhekumiakin siis käytän mutta paperi alkaa yleensä mennä puhki ennen kuin olen valmis. :D

 Siinä vaiheessa kun kuva oli valmiina paperilla, piirsin siitä kaavat leivinpaperille. Silitin sopivan värisiin kankaisiin kiinni kaksipuoleista liimaharsoa ja leikkelin kaavapalasten avulla osaset irti ja silitin osa kerrallaan keijukaisen kankaalle. Tuota isoa ehjää keijua käytin apuna kun mallailin osia paikoilleen. Pysyi muoto kutakuinkin oikeana.

Ennen ompeluvaihetta tyttöni saapui paikalle ja kävimme seuraavanlaisen keskustelun:

Tyttöni:"Ooooo, ihana, onko tuo mulle vai siskolle?!".

Minä: "Tästä tulee se synttärilahja ystävälle..."

Tyttöni: "Höh! Mutta kun se olisi toivonut katuliituja!"

Minä ajattelen: "Voi ei, unohdin kysyä mitä tehdään, tästä ollut joskus aikoja sitten puhetta... Olisi kyllä päässyt helpommalla jos olisi hakenut ne liidut..."

Minä: No mutta enpä tiennyt tuota, mennään vaan hakemaan ne katuliidut, kyllä tämä voi olla sulle kun on pitänyt sullekin tällainen tehdä!

(Sama juttu kuin että suutarin lapsella ei ole kenkiä; tyttö pyysi jo toukokuussa omaa nipsutaulua...)

Tyttöni: Mutta kun mä haluan kyllä viedä tämän!

Minä: Okei... :D

Ei muuta kuin ompelut.  Sen verran opin, että ei todella kannattaisi käyttää resoria applikoinnissa! (Ei löytynyt muuta "ihon väristä" laatikoista, pitänee hankkia. Väkisin meinaa venyä ja vanua ja muuttaa muotoaan! 

Taikasauvan tähti sekä keijun silmät ja suu silitysarkeista. 

Ja tietenkin vähän blinblingiä... :)

Kankaan pingottaminen kehyksiin osoittautui tällä kertaa varsin haastavaksi. Ei meinannut pysyä. Lopulta päätin leikata vahvasta pahvista palasen ja ompelin reunoista kankaan tuohon pahviin kiinni. Johan pysyi. Tosin taustakangas oli niin ohutta puuvillaa että meinasi ihan ryppyiseksi käydä sitä käsitellessä.  Vielä vähän silittelyä pahvin päältäkin.

Pitsinauhat vielä paikoilleen nipsuja varten. Tyttö teki itse päällystettävät napit hiuspinnejä varten, minä kiinnitin napit sitten tuollaisiin hiuskampapinneihin (mikähän niiden oikea nimi lienee...?)

<3

Lempparimekko

Eskarilaisella oli tänään eskarikuvaus. Ilmatkin kylmeni ja piti etsiä lämpösämpiä vaatteita jostain varaston perukoilta. Jotenkin unohtui se kun kulutin eilisillan vapaat hetket ompelemassa uusia vaatteita eskarikuvaan. Hups. Onneksi lämmintä löytyi päälle aamulla mutta pitänee sinne varastollekin keretä tässä jossakin välissä. Tänään vaan huvitti että nyt meni vähän metsään tämän äidin priorisoinnit - syysvaatteiden kaivaminen esiin vs. uudet vaatteet kuvaukseen... Hmm. :D 

No, loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. :)

Tyttö valitsi itse kangaspinoista kankaan, juuri postissa tulleen Verson Puodin Maijat-joustocollegen. Ihana pinkki tyttökangas joka sulatti minunkin sydämen jo silloin kun kuosia vilauttelivat. Mekko siitä kuulemma pitäisi tehdä. Ja äiti ryhtyi toimeen. Kaavaksi valikoitui Ottobre 4/13 lehdestä kietaisuyläosainen mekko/tunika, jonka etukappaletta, kaula-aukkoa ja hihojen muotoa vähän uudelleenmuokkasin. Koko 122 leveydeltään mutta vähän pidempänä, vastannee 128 mittasta vaatetta.

Kaveriksi piirsin leggarikaavan vähän normia isommilla väljyyksillä, koska ajattelin että talven varalle voisi tehdä joustocollegesta leggareita. Leggarit kun ihan lempparihousuja tuolla tytöllä.. Ja sukkikset tarvitsee sitten jossakin vaiheessa mahtua alle kuitenkin. Näistä tuli nyt tämän mekon kaveriksi ihan tavispöksyt. Pinkit tikkaukset vaan. 

Tyttö tykkäs tästä niin kovasti, että kyseli jo että josko huomennakin saisi laittaa päälle ja mielellään myös ylihuomenna.. Ketsuppitahra vaan hartialla niin valitettavasti pitää kyllä pestä ennen seuraavaa käyttöä ja se ei nyt ihan huomiseksi onnistunut kun ilta meni muissa kiireissä kuin pyykinpesussa... :)

Kuva on tärähtänyt mutta kaipa siitä näkee että hyvin sopi. :)

<3

Pienelle prinsessalle

Viime lauantaina "piipahdin" (= pyörin loputtoman kauan yrittäen tehdä päätöksiä) Majapuun avoimissa ovissa. Paikkahan oli täynnä ihanuuksia, mutta onnistuin lopulta välttelemään suurimmat houkutukset ja pääosin pysymään tarpeellisissa hankinnoissa.

Mukaan tarttui kuitenkin pieni pala uutta kruunu-kuosia, joka oli ensi kertaa myynnissä tuolla avoimissa ja verkkokauppaan se näyttäisi tulevan huomenna myyntiin (näin facebook :D minulle kertoi..) Tällä ei kai vielä ole edes virallista nimeä, sekin julkistetaan huomenna.

Kangas päätyi ompelukseen joka on sävyiltään mulle ehkä melko epätyypillinen. Kerrankin jätin pinkin ja vaaleanpunaisen ja violetin ja ja ja... ...sikseen ja tein pienemmälle prinsessalleni mekon jossa on vaaleansiniset kanttaukset. 

Kaava oma, koko arviolta n. 74/80. 

Edestä:

Takaa:

(tässä näkyy toisella olalla olevat nepparit vähän.. täytyy testailla mahtuisiko pää ilman niitäkin)

Voihan sen rusetin toki eteenkin laittaa...

Tuo rusettinauha ei ole vielä missään kiinni. Vaatinee ehkä vielä jotkut "kujat" jotta pysyy paikoillaan käytössä...?

Keskellä edessä olevaan kruunuun silitin Pikkupiltiltä ostetut timangit:

Ja helmaan vähän pitsiä, jonka kiinnitin ihan tarkoituksella tuolla vaaleansinisellä langalla, tulee vähän sävyä ja erottuu vähän sieltä eri tavoin.

<3

Itse tehtyä syksysaippuaa

Kävin vuosi sitten kansalaisopiston saippuakurssilla. Sen jälkeen tehtiin tytön kanssa kotosalla yhdessä saippuoita jonkun verran. Tänään sitten tuo eskarilainen löysi askartelukaapin pohjalle unohtuneen saippuamassan ja innostuneena hihkui:

"tehdään saippuaa, tehdään, tehdään!!"

Ja mehän tehtiin.

Tarvikkeet:

Valmista saippuamassaa

Kauniita lehtiä

Terävä veitsi

Leikkuulauta

Mikron kestävä astia

Lusikka tms. sekoitusväline

Muotti/muotteja saippualle. Tässä tapauksessa uunivuoka ja leivinpaperia. Myös maitopurkin pohjat, jääpalamuotit jne jne jne toimivat oikein hyvin!

Valmiista saippuamassasta on hurjan helppo tehdä itse kotosalla saippuaa. Siksi se sopii hyvin myös lasten kanssa yhdessä puuhasteltavaksi. Tuota valmista saippuamassaa saa ainakin monista verkkokaupoista, löytyy kun googlettelee. :) Kilon paketista tulee jo aika määrä saippuoita.

Aivan ensimmäiseksi käytiin keräämässä pihalta nättejä syksyisiä lehtiä. Ne pestiin ja laitettiin kuivumaan pyyhkeen päälle. 

Saippuamassaa leikataan pieniksi palasiksi. Ne laitetaan mikron kestävässä astiassa mikroon. Minä lämmitin täydellä teholla. 15-20 sekunnin ja lopussa 5-10 sekunnin välein pitää mikrotus lopettaa ja sekoitella välillä. Massan ei pidä antaa kiehua ja vaahtoutua, siksi tärkeää katsoa välillä ja sekoittaa. Kun massa on sulanut (eikä vielä vaahtoutunut) se kaadetaan muotteihin. Tässä kohtaa varovasti ettei pienet apulaiset saa palovammoja!! Meillä muotin virkaa toimitti suorakaiteen muotoinen uunivuoka jonka pohjalle laitoin leivinpaperipalan irrotusta helpottamaan. Massa kaadettiin vuoan pohjalle. Se alkaa jäähtyä ja jähmettyä varsin nopeasti. 

Puhtaat ja kuivat lehdet aseteltiin sinne tänne massan päälle. 

Pilkotaan ja sulatetaan toinen satsi saippuamassaa. Kaadetaan se lehtien päälle tasaisesti.

Kun massa on uudelleen kovettunut, voi saippuan irrottaa muotista. Koska meillä saippua oli tässä vaiheessa yksi iso levy, otettiin vielä leikkuulauta ja veitsi uudelleen esiin ja tyttö leikkeli saippuan eri muotoisiksi palasiksi niin että jokaisen saippuan sisällä oli yksi ehjä lehti.

Helppoa ja hauskaa puuhastelua ja nätti lopputulos. Koristeenahan voi käyttää vaikka mitä mielikuvitus myöden antaa. Näihinhän myydään myös väri- ja tuoksuaineita, mutta eihän ne ole ollenkaan välttämättömiä. 

Kelpaa vaikka tuliaisiksi syyskyläillessä.

<3

Huppupyyhe Mariiqan tapaan

Keväällä anoppi tilasi lapsenlapselleen (= mun kummitytölle <3) huppupyyhkeen. Kaupasta löytyi vain semmoisia pikkulasten kokoisia ja nyt kyse oli alakouluikäisestä tytöstä. Tuolloin huppupyyhe syntyi pinkistä apilajoustofroteesta ja valkoisesta joustofroteesta. Iloinen ilmapallo pitää huppua pystyssä kuvauksen ajan.

Sittenpä kävi niin iloisesti, että kummityttö ihastui huppupyyhkeeseensä ikihyviksi. <3 Kuulemma haluaa semmoisen samanlaisen tai ainakin pinkin myös kotiin. Sitä ensimmäistä on käytetty mökillä saunoessa... Synttärilahjaksi sellaista sitten toivottiin. Varmistin vielä äidiltään, ja kyllä, ihan oikeasti tyttö toivoo huppupyyhettä synttärilahjaksi. Katselin pinkkejä joustofroteevalikoimia. Paria vaihtoehtoa näytettiin tytölle tietokoneen ruudulta ihan vaan "kumpi näistä on kivampi"-meiningillä. Lemppariksi valikoitui Selian Aurora-joustofrotee. Vuoriksi tilasin Metsolasta taas yksiväristä valkoista joustofroteeta.

Tämmöiseen alakouluikäisen huppupyyhkeeseen tarvitaan kuviollista ja yksiväristä (tai miten haluaa) joustofroteeta noin metrikolmekymmentä, tai vaihtoehtoisesti kaksi pilkku kolme metriä. Kahdesta metristä tulee kaksi huppupyyhettä. Tein tämän huppupyyhkeen kahdenmetrin paloista, joten selostus on nyt sen mukainen. Helposti myös sen 1,3metrin palan tekee huppupyyhkeeksi niin, että yläreunasta leikataan huppupalat ja sitten n. metrin korkuinen pala leikataan täysleveyden puolivälistä kahteen palaan ja ommellaan olkasaumat.

Noniin. Mutta siis tämä minun tekemäni huppupyyhe.

Kaksimetrisestä kuviollisesta ja yksivärisestä joustofroteesta kummastakin leikataan ensin hupun vaatima 30-35cm pois. Loppu pala leikataan pystysuuntaan puoliksi ja saadut puolikkaat palat taitetaan kahtia. Olkasaumoja ei siis tule vaan kangas jatkuu yhtenäisenä etupuolen alareunasta takapuolen alareunaan saakka. Ylläolevassa kuvassa vuorikangas ja kuviokangas ovat jo sisäkkäin aseteltuina. Reunoihin kannattaa leikellä pieniä hakkimerkkejä kohdistamisen helpottamiseksi sinne tänne.

Taitteelta katsotaan kankaan keskikohta ja leikataan siihen kaula-aukko - yhtä aikaa sekä vuoriin että päälikankaaseen. Näppärä katsoo jostakin sopivan kokoisesta hupparikaavasta kaula-aukon kaaret ja ottaa hupun kaavan. Ensimmäiseen huppupyyhkeeseen tein niin, toisen kanssa halusin soveltaa ja harjoittaa taitojani ja leikkelin kaula-aukon summamutikassa ja piirsin huppukaavan itse. Mutta tosiaan helppo tapa on leikata kaavan avulla taitteen keskikohtaan kaula-aukko.

Kaula-aukkoon on hyvä tehdä pienet hakit merkiksi keskiedusta, keskitakaata ja olan kohdalta.

Huppupalat leikataan samaten sekä vuorista että päälikankaasta.

Ommellaan molemmista hupun takasauma kiinni. Sitten oikeat puolet vastakkain ommellaan huput yhteen etureunastaan. Käännetään huppu oikeinpäin ja tikataan kaksoisneulalla läheltä etureunaa.

Seuraavaksi apuommellaan huppu kuviolliseen joustofroteeseen kiinni. Tai kuten minä - suristellaan saumurilla, mutta niin että hakkimerkit jäävät näkyviin sauman sisästä.

Seuraavaksi ommellaan vuorikangas (jossa kaula-aukko möllöttää yhä yksinään) kiinni päälikankaaseen. Oikeat puolet vastakkain ja hakkimerkkejä hyödyntäen pidetään kankaat kohdillaan ja surruutellaan reunat kiinni. Pyyhkeen takapuolelle jätetään reunaan sopivan kokoinen (15-20cm riittää oikein mainiosti) kääntöaukko. Fiksu olisi jättänyt leikkuuvaiheessa tähän kohtaan leveämmät saumavarat, tai ylipäätään jättänyt sen aukon siihen, mutta sellaiset jotka toimivat ennen ajattelua eivät jätä saumavaroja ja lisäksi purkavat sen aukon ratkojan avulla... :D

Käännetään huppupyyhe oikein päin.

Tässäpä tuo kääntöaukko vielä..

Seuraavaksi  on vaihe, joka saa aivoni joka kerta umpisolmuun. Tämäpä siis muistisäännöksi etenkin itselleni:

Kääntöaukosta kaivetaan esiin hupun kiinnityskohta/kaula-aukko. Molemmista sama kohta, elikkä vaikkapa nyt sitten sekä vuorin keskitaka että päälikankaan keskitaka. Päälikankaassahan onkin jo tuo huppu kiinni..

Otetaan kiinni siten, että oikeat puolet ovat vastakkain, ja nuppineulataan koko kierros:

Tässä vaiheessa koko työ näyttää epäselvältä möhkäleeltä. Ei hätää. Niin sen kuuluukin.

Saumuroidaan ylläolevassa kuvassa näkyvän möhkäleen nuppineulattu reuna ympäri. Työnnetään kääntöaukosta takaisin sisään, heilautellaan huppupyyhe suoraksi, ja tittidii, valmis!

Kääntöaukko on vielä olemassa, mutta ei huolta. Huppupyyhkeen reunat ommellaan päälipuolelta vielä kaksoisneulalla, ja tässä samalla saa ommeltua tuon kääntöaukonkin huomaamatta kiinni.

Valmis huppupyyhe edestä:

Ja takaa:

<3

Tästä tuli ehkä elämäni sekavin sepustus. :D Jos kukaan muu ei saa tästä mitään selvää, niin toivon mukaan vähintään minä itse seuraavalla kerralla muistan helposti ja nopeaan mitä pitikään tehdä ja missä järjestyksessä.

:)

Suloiset siilit.

Vähän aikaa sitten ompeluryhmässämme oli totuttuun tapaan perjantai-illan ompeluhaaste. Kyseisellä kerralla yllätyshaasteessa oli Mussukat mukana. Paketista ilmestyi vihreää siilijerseytä. Sitä on olemassa sekä vihreänä että oranssina. Kuvio on suloinen, mutta värit eivät koskaan olleet verkkokaupassa oikein iskeneet. No. Luonnossa se olikin tosi nätti! Tuli heti jotenkin syksyinen fiilis siitä ja päätin tehdä jotakin oikeasti SYKSYISTÄ. Suunnitelmissani oli jo kokonainen vaatesetti, mutta hiljalleen alkoi totuus iskeä kuitenkin tajuntaan. Enhän minä tätä KAIKKEA ehdi 2 tunnissa toteuttaa. Kerta se on ensimmäinenkin tälle oivallukselle. Yleensä mulla on aika suuret suunnitelmat ja tehdessä tajuan ettei nyt vaan aikataulu riitä millään tavalla.

Mulla oli alusta alkaen melko selkeä visio siitä, mitä tekisin. Huppuliivari. Nepparit eteen. Kaavan piirsin alusta asti ihan itse. Kokonaan. Mallikelpoisen Emmi on taannoin opastanut hupun kaavan piirtämisessä ja nyt vähän vielä varmisteli muistikuviani ja opasti. Kerrankin oli aikaa, niin tein päivällä yhden koeversion. Siitä tuli pieni. Joku mittavirheajatushäiriö, mutta jo koko mekko oli ehkä enemmänkin kokoa 68cm kuin tavoittelemani 74/80 ja huppu oli lähinnä koristeeksi kelpaava, liian pieni päässä pidettäväksi. 

Toiseen koeversioon ei enää aika riittänyt ja hurjasti jännitti nättiä kangasta alkaa leikellä aika runsaasti muokatuilla (tai no suurennetuilla ja kokonaan uusi hupun kaava) kaavoilla, mutta kerrankin homma luisti ja huppuliivarista tuli just eikä melkeen se mitä aamupäivällä mielikuvissani olin nähnyt. Onnistuminen, jee!

Sitten seuraavina päivinä oli sen loppuprojektin aika. :D Piirsin typylle mittojen mukaan legginssikaavan. Leggareita tuli kahdet: kanttien värisestä trikoosta yhdet ja lisäksi postopussiin joutuneesta paksusta resorista (joka ei oikein resorina kuitenkaan toiminut) ruskeat. Vahingossa sattui tuo resori silmään ja kun muistin jonkun tehneen aiemmin resorista leggareita, ajattelin kokeilla. Näissä tuo kangas toimii tosi hyvin! Vyötärölle piti tehdä vähän viritystä, kun oli juuri ja juuri liian lyhyt korkeudeltaan se resori, mutta ihan hyvä näinkin. :)

Tässäpä koko setti:

Kylläpä taas kuva vääristää värejä.. Oikeasti leggareiden ruskea natsaa tosi hyvin siilien väriin. Olisko joku kansalaisopiston valokuvauskurssi jotain..? :D 

Tässäpä vielä neiti tättähäärä uusissa vaatteissaan. Sitä vertaa ei pysynyt paikoillaan että olisi saanut edes sinne päin tarkan kuvan.

<3

Koneet on laulaneet

Viime viikolla totesin pienemmän tytön vaatekaapilla ikävän tosiseikan. Sieltä löytyi tasan kaksi sopivaa bodya. Molemmat olin juuri hetki sitten tehnyt. Vanhat ovat yhtyllättäin jääneet pieniksi tai vähintäänkin nafteiksi. Hetken mietin että mistäs bodyt. Kuitenkin viimeisimmästä lasten ottobresta löytyi tosi kiva bodykaava, jota vähän muokkailemalla sain tosi kivasti tytölle sopivan mallin. Laatikot pursuavat mitä ihanampia kankaita ja vapaaviikonloppu oli tulossa... Ei muuta kuin leikkaamaan ja ompelemaan! Lauantai-illalla leikkelin, sunnuntaina ompelin ja tänään viimeistelin.

Tällaista syntyi:

Ikean kangastussilla värittelin vähän yksityiskohtia kun ensin tuntui jotenkin pliisulta tämä.

Pupukankaaseen oon ihan inlöööv! <3

Hauskoja "merkkejä" syntyy leikkaamalla kankaasta sopivan kokoinen lappunen ja leimaamalla haluttu teksti. Tämän kankaan jämistä leikkelin ja leimasin näitä useammankin varastoon odottamaan käyttöä.

Paapiin siimeksessä-jersey ei ensin herättänyt suuria tunteita, lähinnä kuosin suuren koon vuoksi. Sitten näin pienelle lapselle tehdyn vaatteen ja rakastuin. Vaihtokaupassa sain palan itselleni ja ihmeen kaupalla sain siitä mallailtua bodyn niin että kuviot osuvat etu- ja takakappaleelle tosi kivasti.

Sama takaa päin... Nuo puput on ihanat. Että meillä on Suomessa taitavia kuosisuunnittelijoita!

Viljamin puodin Kuokkavieraiden materiaali on aivan käsittämättömän ihanan tuntuinen: jämäkkä mutta pehmeä ja joustava! Olispa kaikki kankaat tällaisia. Oli helppo ja kiva ommellakin. Tämä kangas on marinoitunut kaapissa jo keväästä lähtien ja viikonloppuna äkkiä tämän olemassa olon muistin. Ensin se oli hukassakin - ei meinannut löytyä yhtään mistään. Kaapin perältä sitten lopulta tupsahti esiin kaiken alle hautautuneena.

Osaan laitoin laput sivusaumaan.

No kun isosiskollakin on Hello Kitty-paita niin kai sitä pikkusiskonkin pitää saada. Siskon paidasta jääneestä loppupalasta syntyi tämä body. Tähän piti alunperin tulla punaiset resorit, samaa väriä kuin nuo rusetit. Etsin ja etsin ja etsin. Ei löytynyt. Totesin sitten todennäköisesti käyttäneeni sen loppuun. Tänään sitten löytyi: oli tippunut pyykkikoneen taakse, eikä sitä oltu koskaan esipestykään. :D

Hipun puutarha-jerseyn ostin heti kun ne tulivat Paapiille myyntiin, molemmissa väreissä ajatuksena tehdä niistä pienemmälle tytölle jotakin ihanaa. Pätkäisin bodykaavan ja tein mekkobodyn. Kanttasin reunat tumman violetilla/tummalla luumun värisellä resorilla, sillä olen aiemmin tehnyt leggarit saman värisestä trikoosta. Josko niitä voisi käyttää parina. 

Laatikoita kaivellessa tuli vastaan jo unohtamani musta joustocollege. Tein siitä miehelle viime jouluksi hupparin ja jätin ylijäämäpalan odottamaan että tekisin siitä "jotain". Se oli semmoista ihanaa ohutta tosi joustavaa, semmoista "kivan" tuntuista. Bodyjen näpräämisen päälle teki mieli surauttaa jotakin helppoa ja nopeaa ja niinpä leikkelin jämäpalan housuiksi. Kaavat ihan omat! 

Toisissa housuissa on resori vyötäröllä ja lahkeensuissa, toisiin laitoin kuminauhavyötärön ja lahkeensuihin "resorit" samasta kankaasta.

Tässä vielä koko urakka yhdessä kuvassa:

Jee!

Tytöllä on taas sopivia vaatteita, kangaslaatioista tyhjeni ja sai pienempiä paloja hyvin käyttöön ja mikä parasta, sain ommella. Joku sanoi tätä joskus tärinäterapiaksi. Sitä se taitaa olla.

<3

Se on syksy!

Se on nyt sitten virallisesti syksy. Arkirytmi on alkanut asettua uomiinsa, harrastukset alkavat hiljalleen käynnistyä, illat pimenevät (jee, kynttilät!) ja ilmat kylmenevät. Tästä lähes runollisesta aloituksesta pystynkin nyt ottamaan hienon aasinsillan, ja hyppäämään...

... syystakkiin! Jonka tein isommalle tytölle ihan itse ja olen ihan hurjan ylpeä! Onnistuin!

Kaava löytyy toistaiseksi uusimmasta ottobre-lehdestä (ob 4/14). Päädyin takintekopuuhiin vähän niinkuin vahingossa. Olin etsimässä vetoketjua edellisen postauksen pukuun. Mitään kankaita ei tokikaan ollut tarkoitus ostaa, "vähän vaan katselin". Hipelöin Eurokankaassa ihania tikkikankaita, oli sellaisia digiprintattuja melko tummansävyisiä ihania kukkakuosisia kankaita ja mietin että olisipa ihania. Isompi tyttö oli mukana ja kysyin häneltä mitä tykkäisi. Eipä tuo juuri mitään sanonut vaan nappasi kiinni vieressä olleeseen kirkuvan räikeään neonvärissä hehkuvaan ei pinkkiin vaan ehkä joku neonvaaleanpunaisen ja neonpinkin välimuotoa (jos semmoinen nyt on.., en oikeasti osaa tarkasti määritellä tuota väriä) olevaan tähtitikkikankaaseen ja ilmoitti että TÄMÄ olisi tosi hieno.

Eurokankaan sivulta nappasin tämän kuvan kankaasta (ei kyllä tässä eikä mun omissa kuvissa väri yhtä räikeä kuin luonnossa):

Silmiin melkein sattui mutta jokin ihme siinä kankaassa kiehtoi minuakin. Jotenkin kumman kautta sitä sitten 1,2 metriä päätyi kaupasta meidän mukaan (eihän mun pitäny ostaa mitään??). Visio oli heti alusta asti kuitenkin selvä. Melkein en uskaltanut leikellä kangasta kun mietin osaanko tehdä takkia. Vaan rohkenin ja onnistuin, jee!

Tässäpä kuva valmiista takista:

Taskut oli suurin jännityskohta. En ole ennen tehnyt tuollaisia keskelle kangasta tulevia taskuja. Ja rehellisesti täytyy sanoa että aivot oli kyllä umpijumissa kun yritin lehdestä ohjetta lukea. Apu löytyi lopulta täältä. 

Aika jees! Uskallan tehdä toistekin. 

Ja nyt alkaa tuntua että nää mun blogitekstit on yhtä itsekehua, mutta kun mä en "oikeessa maailmassa" ikinä ikinä ikinä osaa tai uskalla kehua itseäni mistään ja mä olen tästä takista ihan megaonnellinen! Niiiiin hyvä fiilis joskus onnistua. Ja ne epäonnistuneethan harvoin tänne päätyykään... :D Joskus vois kirjottaa ja kuvailla myös niitä itselle muistiin, niille on hauska sitten jälkeen taas nauraa.

Ja takaisin takkiin.

Karnaluksista löytynyt silityskuva oli ehkä se mikä tässä takissa oli se "piste iin päällä". Sitä ennen takki oli jotenkin sen näköinen, että "jotain puuttuu".

Neppareiden laitto hirvitti. Kaiken lisäksi näppäränä naisena menin ja merkitsin KUULAKÄRKIKYNÄLLÄ niitä neppareiden paikkoja. Merkit laitettuani tajusin, että olin tehnyt laskuvirheen ja merkkejä oli 2 liikaa. Tai neppareita 2 liian vähän. Ja eihän sitä kuulakärkikynäjälkeä saa kankaasta millään irti. Apuun riensi taas paikallisen ompeluryhmän kautta ompeluystävä, joka toimitti mulle omistaan kaksi nepparia ja sain takin valmiiksi. Toki siinä välissä piti vielä laittaa yksi neppari väärinpäin (koskaan ei pidä tehdä mitään silleen "äkkiä tästä nyt vaan" kitisevän yksvuotiaan seurassa...). Ehdin kuitenkin tajuta mitä tein riittävän ajoissa enkä painanut sitä tiukasti ja sain sen lopulta melko siististi irti. 

Niskaan laitoin pöllönauhasta ripustuslenkin ja upouudella Lidlistä ostamallani leimasimella tekstin:

Vähän tässä kankaassa leimajälki levisi, mutta trikoissa ja muissa materiaaleissa on toiminut tosi hyvin. Pitäisi jopa kestää 90 asteen pesukin. Aika löytö, ja kiitos siitä kuuluu taas facebookin ihmeellisille ompeluryhmille. :)

Että semmoista turinaa (ja kehuskelua näköjään...) tällä kertaa. Yks "pikkunen" ongelma tässä takissa vaan on, nimittäin tää on niin iso että on sopiva varmaan vuoden päästä. :D Mutta tyttö oli ilonen ja oli jo eskariin tää päällä lähdössä, että eipä tuo reiluuskaan niin pahasta sitten oo.

Huomasin muuten että blogini on saanut kaksi lukijaa! Tervetuloa! Ihan hurjan jännää että joku on jäänyt seuraajaksi täällä käytyään. :)

<3