Ruokapäiväkirjaa

Mulla on nykyään ollut tapan kuvata ruuat joita olen tehnyt. Vähän niin kuin kuvaruokapäiväkirjaksi itselleni, jotta jälkikäteen voi ideoiden puutteessa selata ja katsoa minkälaisia hyviä ruokia sitä on tullut tehtyä. Nyt synnytyksen jälkeen en ole ruokaa vielä laittanutkaan, koska kesäkuussa sain loistavan neronleimauksen ja tein ruokaa valmiiksi pakastimen täydeltä. Pari viikkoa on nyt sitten syöty pakastimesta lämmittäen ja vain salaatit tehden. Kohta alkaa kuitenkin pohja häämöttää pakastimessa ja ruuanlaitto odottaa jälleen. Sitä odotellessa jotakin kuvia kesäkuulta...

Keltaista paprikaa, parsakaalia, porkkanaa, tummaa riisiä, kanaa, ja mausteina tässä oli ainakin suolaa, pippuria, currya, kurkumaa ja kanelia.

Miehen lapsuuden herkkuruokaa ymmärtääkseni on ollut tämä, "punaista kalaa". Käytännössä pakasteseitiä, johon ruokakermasta, tomaattimurskasta, suolasta ja pippurista tehdään kastike/kuorrute ja paistetaan uunissa. Itse lisäsin vielä porkkanaa ja sipulia. Ja annoksen kruunaa AINA ihana raikas salaatti.

Sitten käy välillä niin kuin tämän ruuan kanssa. Unohdin kirjoittaa ylös, mitä tähän laitoin. Onnetonta tämä oli, koska tämä jääkaapin jämistä valmistunut sörsseli oli yllättäen aivan käsittämättömän hyvää. Ja harmittaa vietävästi kun tietää että on kohtalaisen hankala onnistua tekemään samaa uudelleen. Tomaattia, uutta sipulia varsineen, paprikaa, riisiä, vähän ruokakermaa ja mausteita tämä ainakin sisälsi. Vaan mitä mausteita... :D

Nuudeleita, keltaista paprikaa, suppilovahveroa, vihreän salaatin ja puolukkasurvoksen kera. Itse rakastan puolukkasurvosta ja tykkään siitä välillä vähän kummallisenkin oloisissa yhteyksissä... Vai moniko muu syö puolukkasurvosta nuudeleiden kanssa? :D

Kesän ensimmäisistä mustikoista (mustikkametsässä käytiin tytön kanssa kun raskausviikkoja oli 40+4) tehtiin ihana mustikkapiirakka, jonka kanssa vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja kaurakeksejä.

Ihanaa mansikkaraparperimarenkipaistosta. Ulkonäköä olisi voinut vielä koristella vaikka tuoreilla mansikoilla...

Etilaisia keipiä tein kesäkuussa niin että niitä riitää pakkasessa vielä joksikin toviksi vaikka ruuat jo alkaakin vedellä viimeisiään.

Ja toki täytyy aina herkkujakin tehdä. Tässä ensimmäistä kertaa itse tehtyä mansikkajugurttijäätelöä. Kokeilin tehdä myös sitruunasorbettia, se oli mun mielestä superhyvää, mies ja tyttö ei juurikaan piitanneet.

Tässä vielä kuva viimeisestä aamiaisesta kotona ennen synnyttämäänlähtöä. HUOM vesimelonit jotka sain syödä IHAN itse. Tyttö on sitä verta vesimelonin perään että hänen kotonaollessaan saa tottavie pitää puoliaan jos haluaa vesimelonia saada palastakaan. Nyt sain syödä ja nautiskella ihan kaikessa rauhassa. Suurta kesäherkkua siis minun ja tytön mielestä nämä. :)

Ihme

Niin kauan kaivattu.

Niin kauan odotettu.

Niin pitkään rukoiltu.

Niin pitkään toivottu.

Saavuit auringon säteiden siivittämänä.
Ystäväksi siskon.

Rakkaaksi äidin ja isän.

Niin pieni.

Ja silti niin viisas katse.

Olet ihme.

Pieni ihana Hippumme syntyi lopulta pitkän odotuksen jälkeen lauantaiaamuna 13.7.2013 kello 9:56. Strategiset  mitat olivat 49cm, 3360g ja pipo 35,5cm. Synnytys oli varsin nopea ja näin jälkikäteen ajateltuna pääsin taas kyllä siinä melkolailla helpolla. Heti synnytyksen jälkeen olin kyllä eri mieltä mutta näin se jo muutama päivä kultaa muistot.

Raskausaikana mietin monesti, että mihin sitä pääni mahdoin laittaakaan. Kyllähän meillä on ollut jo yhden toimeliaan ja reippaan viisivuotiaan kanssa tosi helppoa arki. On voinut käydä kahvilassa ja ravintolassa, on voinut mennä ja tulla ja yhdessä lapsen kanssa tehdä vaikka mitä. Omaa aikaakin on kiitettävästi jo jäänyt. Vauva-arki yöheräilyineen ja 24/7-sitovuuksineen ei kertakaikkiaan houkutellut enää. Joskus sanoinkin miehelle, että niin suloisia kun vauvat kieltämättä ovatkin, niin en odota yhtään vauvaa tahi vauva-aikaa, vaan sitä aikaa kun vauvasta kasvaa lapsi. Lapsi, joka oppii, oivaltaa, kommunikoi ja ilahduttaa toimillaan päivittäin. 

Vaan kuinkas sitten kävikään. Mä olen suorastaan järkyttynyt miten unohdin tämän tunteen. Miten ikimaailmassa tämän tunteen on pystynyt unohtamaan. Tunteen jota on vaikea kuvaillakaan, tunne joka pakahduttaa. Kun lapsi on niin pieni, kun lapsi on niin rakas, kun voisi vain kaiken aikansa kuluttaa tuijottaen pientä ihmettä, pientä tuhisijaa, pientä olentoa joka vain nukkuu, syö ja välillä tuijottaa ihmetellen jonnekin. Tunne, kun en haluaisi laskea tätä ihmeellistä olentoa sylistäni minnekään enkä kenellekään. Tunne, etten haluaisi menettää sekuntiakaan näistä ihmeellisistä, niin ohi menevistä hetkistä, jotka tämän pienen kanssa ovat. Tunne, että aika kiitää liian nopeasti, etten ehdi nauttia pienestäni ja rakastaa häntä riittävästi kun hän on pieni. Nämä ovat ainutlaatuisia sekunteja, minuutteja, tunteja ja päiviä. Niitä on niin vähän. Niin nopeasti tuo pieni tulee kasvamaan. Ja pelkään, että unohdan tämän ihanuuden. Yritän tietoisesti sitä välttää. Koska nyt muistan mitä olin unohtanut. Tällä kertaa tämä tunne pitää painaa jonnekin mielen pohjalle lähtemättömästi. Järjellä yritän itselleni selittää, että yhtä ihanaa aikaa tämänkin pienen aikana on tulossa myöhemminkin. 

Ihmeellistä on myös se, että tämä tunteiden myrsky ei tee tuosta ihanasta esikoisesta yhtään sen vähemmän rakasta. Päin vastoin. Niin ihana ja ihmeellinen tyttö meillä on. Samaan aikaan kun tuijotan kuopustani, tunnen tuskaa siitä että esikoinen jää vähemmälle huomiolle kuin aiemmin. Yritän jakautua kahtaalle. Ristiriitaista. 

Väsymystäkin tämä synnytyksen jälkeinen hormonimyrskyjen viikko on sisältänyt. Tottakai. Ja kielteisiäkin tunteita. Kärttyisyyttä miehelle. Pelkoa ja ahdistusta siitä, mihin maailmaan ovat lapseni syntyneet, millaisessa maailmassa he joutuvat kasvamaan. Itkuherkkyyttä. Ja taas iloa. Ja itkua. Ja ahdistusta. Onnea. Pakahtumista. Rakkautta. Väsymystä. Ja taas sitä rakkautta. Rakkautta. Rakkautta.

Tämä on vaan niin ihmeellistä.

Torstain tohinoita

Tänään oli viimeinen päivä esikoisen kanssa kaksin kotona. Seuraavan kerran kun ollaan, täällä myös yksi pieni toukka. Huomenna 42+0 ja yliaikaiskontrolli. Tyttö lähti nyt illalla isovanhemmilleen, lähtevät pienelle lomamatkalle ja vauva varmastikin sillä aikaa päivänvalon näkee.

Päivällä pelattiin Ubongoa. Siitä tykkään sekä minä, että tyttö. Oikeesti loistava peli, ikäsuosituksena siinä on 8+, mutta tuommoinen 5v hahmottaa sen enemmän palapelinä ja peli sujuu loistavasti. Jotka eivät ole pelanneet, niin ideana on ratkoa mahdollisimman nopeasti ruudukko täyteen eri mallisia palasia ja sitten kerätä mahdollisimman paljon saman värisiä timantteja. Pelata voi sekä kaksin että isolla porukalla. Ja hauskaa on aina. Kaikki on tykänny keiden kanssa on pelattu (tai sit eivät ole uskaltaneet sanoa että oli kurja ja tylsä peli. :D )

Tyttö laittoi pelin valmiiksi. "Äiti, mä oon tuo keltainen ja sä oot tuo valkoinen ukko". Kohta jo huomasin pientä puolueellisuutta noissa "sattumanvaraisesti laitetuissa" timanteissa.

Näitä ratkotaan. Kaksi eri vaikeustasoa kortin molemmin puolin.

Nopalla heitetään mitkä palat pitäisi saada ruudukkoon mahtumaan...

Peli loppu. Typsy voitti violettien timanttiensa kanssa. Mul oli kyl enemmän eri värisiä. :D

Sit olis tämän päivän pöperö. Täysin hatusta heitetty, ei niin järin kaunis tai värikäs, mutta taivas oli hyvää!

Kukkakaaligratiinista mukailtu kukkakaali-lohivuoka. Riisin ja salaatin kera syötiin.

1 kukkakaali

Paketillinen pakastelohikuutioita

Mustapippuria

Suolaa

Valkopippuria

1prk ruokakermaa

Vähän emmental-juustoraastetta

Pilko kukkakaali palasiin/erillisiksi "kukkasiksi". Keitä suolatussa vedessä n. 3 minuuttia.

Laita uunivuokaan lohikuutiot, kukkakaalit ja mausteet sekaisin, sekoita. Kaada päälle ruokakerma, sekoita vielä. Pinnalle vähän juustoraastetta.

Paista 225 asteessa n. 25 min.

Ja sitten olis vuorossa vielä päivän viimeinen pläjäys:

41+6 ja sais hiljalleen alkaa syntymään. Käynnistystä en toivo, mutta toisaalta alan olla valmista kauraa synnyttämään tämän lapsen keinolla millä hyvänsä.

Sadepäivä = leivontapäivä

Tänään piti olla sadepäivä. Eilen jo päätin että tänään on sitten leipomispäivä. Harmaata ja ankeeta on kyllä ollut koko päivä aamusta lähtien, mutta aamuyön jälkeen ei ole satanut kyllä yhtään. Sen verta märkää oli ulkona kuitenkin kaikki että väsyneenä ja leipomisia suunnitelleena ei kyllä ulkoilut houkuttaneet ollenkaan.

Tytöllä oli tänään kaveri aamupäivällä kylässä. Ihana kolmetuntinen - miten ne voikin leikkiä niin kivasti keskenään. Sillä aikaa sain leivottua ja vähän levättyäkin. Ei se lepo koko päiväksi riittäny, sen verta vähäistä oli, iltapäivä meni nuokkuessa ja odottaessa ukkokultaa kotiin. Näköjään raskausviikot 41+5 alkaa vaatia osansa.

Jälkkäriherkut tytöille. Jostakin saadut ikivanhat tupperin jälkkärikulhot on meillä aika usein käytössä, niihin saa tehtyä pienet kivat annokset. Lusikat on jostakin jätskikiskoilta saatuja kertakäyttölusikoita, joita kivojen värien vuoksi aina säästän ja uusintakäytän. Tällä kertaa annokset sisälsivät pari palloa vaniljajäätelöä, kaurakeksin puolikkaat, vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja kukkaströsseliä.

Leipomispäiväni tuotoksena syntyi ihanaa pähkinäleipää, jonka reseptin löysin pitkästä aikaa. Joku kerta voin sen täälläkin jakaa, on nimittäin pehmoista, hyvää ja kaiken lisäksi todella helppoa tehdä. Lisäksi tein kaurakeksejä tällä Valion reseptillä yhteensä 96 kpl. Syötäväksi, tarjottavaksi ja osan laitoin säästöön tulevia ristiäisiä varten. Tuota reseptiä olen aiemminkin käyttänyt, keksit pääsääntöisesti aina onnistuvat jos ei unohda uuniin kärähtämään. :D Kanelia en ole koskaan laittanut, mutta kaurahiutaleet korvaan välillä neljän viljan hiutaleilla. Voin tilalla käytän leivontamargariinia.

Valmiita keksejä olohuoneen senkin päällä lasipurkissa. Ihania lasipurkkeja rakastan. Ja meidän 5v on siitä erikoinen lapsi että meillä tosiaan voi huoletta säilyttää keksejä ja karkkeja näkyvillä ja ulottuvilla ihan vain siksi että ne ovat kauniita. Syystä tai toisesta ei ole niin perso makealle että tarttis pelätä neitosen napsivan niitä joka välissä.

Päivän yksi helmihetki oli kun mies tuli töistä kotiin. Uskomatonta kyllä (?) se toi mulle kukkia! Siinä nuutuneessa, paksussa, tukalassa, väsyneessä ja ärtyneessä mielentilassa yks pieni kukkapuska suukon kera oli kyllä todellinen päivän pelastus ja piristys.

<3

p.s. Nyt tuolla ulkona paistaa jo ilta-aurinko. 

Tiistain värikäs makaronipata.

Tiistai, pitkäksi venynyt aamu ja myöhäinen ulkoilu. Lopputuloksena tytöllä kauhia nälkä ja mulla kiire saada ruoka valmiiksi. Viikon verran on melkein päivittäin kyselty että koska meillä on makaronipataa ruuaksi, sitä siis tänään listalla. Helppo kun mikä, nopea kun mikä ja kaiken lisäksi vielä hyvää. Niin. Ja värikästä sen olla pitää, tietenkin.

Tähän makaronipataan pääsi mukaan uutta punasipulia varsineen, porkkanaa ja punaista paprikaa. Lisäksi tummaa makaronia ja jauhelihaa. Sipulin pilkoin varsineen silpuksi ja kuullottelin tilkassa rypsiöljyä. Sekaan jauhelihat ruskistumaan. Kun jauheliha oli kutakuinkin kypsä, lisäsin pieniksi kuutioiksi pilkotut porkkanat ja paprikan. Mausteiksi laitoin ihan vaan ripauksen suolaa, mustapippuria, valkopippuria ja paprikajauhetta. Lopuksi kansi päälle ja jätin miedolla lämmöllä hautumaan niin että porkkanat ja paprikat sopivasti pehmenisivät siksi aikaa kun makaronit kiehuivat kypsäksi toisessa kattilassa. Välillä kerittelin kasvis-jauhelihaseosta ettei pohjaan päässyt jämähtämään. Kypsät makaronit ja sopivasti pehmenneet kasvikset jauhelihoineen sekoitin yhteen ja voila, ruoka valmista syötäväksi. Tässä kohtaa neiti tulikin jo ilmoittamaan että on ihan HIRVEÄ nälkä. :)

Tirppanan ruoka-annos.

Salaattia pitää myös olla että annoksesta tulee parempi ja vieläkin herkullisempi. Näihin annoksiin taitoin salaatinlehtiä (lollo rossoa ja tammenlehtisalaattia), joiden päälle puristin sitruunan mehua, lisäksi kurkkuviipaleita ja tomaattikukat.

Ja minun... Pastaa tuli satsiin suhteessa minun makuuni vähän liikaa, mutta niin välillä käy kun summamutikassa jotakin heittelee kattilaan.. :D

Kiireessä täyden vatsan lisäksi sain aikaiseksi myös kokkiveitsellä telotun sormenpään. Auts! Vielä en ole uskaltanut pakettia avata. Huvittavaa tästä tekee se, että juuri edellispäivänä mietin että enpä ole kyllä aikoihin veistänyt sormeeni, ehkäpä viimeksi joskus yläasteen kotsantunnilla.. No. Nytpä piti kokeilla sitten sekin. Ja jatkossa sitä veistä pitänee taas vähän varoa paremmin...

Tästä tämä lähtee.

Noniin. Nyt on aika aloittaa uusi blogi taannoisen kuolleen ja kuopatun blogini tilalle. Kauan tätä on mietitty ja harkittu, aihepiirejä suunniteltu ja pohdittu. Lopulta tänään totesin, että ehkä paras blogi tulee kun sitä kirjoittelen omaan tahtiin silloin kun aikaa ja intoa on, ja niistä asioista mitä mielen päällä milloinkin sattuu olemaan.

Edellinen blogini käsitteli vain leipomisharrastustani ja lähinnä kakkuja. Toivon että tästä blogista tulee elämänmakuisempi ja sisällöltään monipuolisempi. Äitiysloman myötä kotiäitiydyttyäni olen löytänyt itsestäni pienen kodinhengettären joka innostuu ruuanlaitosta (ruuan pitää olla värikästä, kaunista, terveellistä ja hyvää), leipomisesta (mikä sen parempaa kuin kotona tehdyt leivät ja herkut) aina uudelleen ja uudelleen, lasten kanssa touhuamisesta, kodin sisustamisesta, lastenvaatteista, ystävistä, kauniista asioista, ihanista kahviloista ja herkullisesta lattekahvista... Minkään sortin Äiti Täydellisyys en ole likimainkaan, pinna se on täälläkin välillä kireänä, väsymys ottaa valtaa ja joskus vaan ottaa päähän. Sen olen huomannut, että kun koti on siisti ja ympärillä on kaunista, pysyy mielikin hieman paljon parempana. Kaiken tämän lisäksi olen myös paatunut terveydehoitaja ja niin usein on mielenpäällä terveyteenkin liittyviä teemoja ja asioita joita niin tekisi mieli kirjoittaa ja jakaa muillekin. Ehkäpä täältä siis löytyy myös näitä asioita, vaikka joskus olen miettinyt pitäisikö näistä terveysteemoista aloittaa ihan oma bloginsakin. Mutta ehkä tästä yhdestä blogista on hyvä aloittaa ja tehdä tästä mahdollisimman minun näköinen, elämänmakuinen ja monipuolinen.

Tervetuloa mukaan tähän matkaan!