Se on syksy!

Se on nyt sitten virallisesti syksy. Arkirytmi on alkanut asettua uomiinsa, harrastukset alkavat hiljalleen käynnistyä, illat pimenevät (jee, kynttilät!) ja ilmat kylmenevät. Tästä lähes runollisesta aloituksesta pystynkin nyt ottamaan hienon aasinsillan, ja hyppäämään...

... syystakkiin! Jonka tein isommalle tytölle ihan itse ja olen ihan hurjan ylpeä! Onnistuin!

Kaava löytyy toistaiseksi uusimmasta ottobre-lehdestä (ob 4/14). Päädyin takintekopuuhiin vähän niinkuin vahingossa. Olin etsimässä vetoketjua edellisen postauksen pukuun. Mitään kankaita ei tokikaan ollut tarkoitus ostaa, "vähän vaan katselin". Hipelöin Eurokankaassa ihania tikkikankaita, oli sellaisia digiprintattuja melko tummansävyisiä ihania kukkakuosisia kankaita ja mietin että olisipa ihania. Isompi tyttö oli mukana ja kysyin häneltä mitä tykkäisi. Eipä tuo juuri mitään sanonut vaan nappasi kiinni vieressä olleeseen kirkuvan räikeään neonvärissä hehkuvaan ei pinkkiin vaan ehkä joku neonvaaleanpunaisen ja neonpinkin välimuotoa (jos semmoinen nyt on.., en oikeasti osaa tarkasti määritellä tuota väriä) olevaan tähtitikkikankaaseen ja ilmoitti että TÄMÄ olisi tosi hieno.

Eurokankaan sivulta nappasin tämän kuvan kankaasta (ei kyllä tässä eikä mun omissa kuvissa väri yhtä räikeä kuin luonnossa):

Silmiin melkein sattui mutta jokin ihme siinä kankaassa kiehtoi minuakin. Jotenkin kumman kautta sitä sitten 1,2 metriä päätyi kaupasta meidän mukaan (eihän mun pitäny ostaa mitään??). Visio oli heti alusta asti kuitenkin selvä. Melkein en uskaltanut leikellä kangasta kun mietin osaanko tehdä takkia. Vaan rohkenin ja onnistuin, jee!

Tässäpä kuva valmiista takista:

Taskut oli suurin jännityskohta. En ole ennen tehnyt tuollaisia keskelle kangasta tulevia taskuja. Ja rehellisesti täytyy sanoa että aivot oli kyllä umpijumissa kun yritin lehdestä ohjetta lukea. Apu löytyi lopulta täältä. 

Aika jees! Uskallan tehdä toistekin. 

Ja nyt alkaa tuntua että nää mun blogitekstit on yhtä itsekehua, mutta kun mä en "oikeessa maailmassa" ikinä ikinä ikinä osaa tai uskalla kehua itseäni mistään ja mä olen tästä takista ihan megaonnellinen! Niiiiin hyvä fiilis joskus onnistua. Ja ne epäonnistuneethan harvoin tänne päätyykään... :D Joskus vois kirjottaa ja kuvailla myös niitä itselle muistiin, niille on hauska sitten jälkeen taas nauraa.

Ja takaisin takkiin.

Karnaluksista löytynyt silityskuva oli ehkä se mikä tässä takissa oli se "piste iin päällä". Sitä ennen takki oli jotenkin sen näköinen, että "jotain puuttuu".

Neppareiden laitto hirvitti. Kaiken lisäksi näppäränä naisena menin ja merkitsin KUULAKÄRKIKYNÄLLÄ niitä neppareiden paikkoja. Merkit laitettuani tajusin, että olin tehnyt laskuvirheen ja merkkejä oli 2 liikaa. Tai neppareita 2 liian vähän. Ja eihän sitä kuulakärkikynäjälkeä saa kankaasta millään irti. Apuun riensi taas paikallisen ompeluryhmän kautta ompeluystävä, joka toimitti mulle omistaan kaksi nepparia ja sain takin valmiiksi. Toki siinä välissä piti vielä laittaa yksi neppari väärinpäin (koskaan ei pidä tehdä mitään silleen "äkkiä tästä nyt vaan" kitisevän yksvuotiaan seurassa...). Ehdin kuitenkin tajuta mitä tein riittävän ajoissa enkä painanut sitä tiukasti ja sain sen lopulta melko siististi irti. 

Niskaan laitoin pöllönauhasta ripustuslenkin ja upouudella Lidlistä ostamallani leimasimella tekstin:

Vähän tässä kankaassa leimajälki levisi, mutta trikoissa ja muissa materiaaleissa on toiminut tosi hyvin. Pitäisi jopa kestää 90 asteen pesukin. Aika löytö, ja kiitos siitä kuuluu taas facebookin ihmeellisille ompeluryhmille. :)

Että semmoista turinaa (ja kehuskelua näköjään...) tällä kertaa. Yks "pikkunen" ongelma tässä takissa vaan on, nimittäin tää on niin iso että on sopiva varmaan vuoden päästä. :D Mutta tyttö oli ilonen ja oli jo eskariin tää päällä lähdössä, että eipä tuo reiluuskaan niin pahasta sitten oo.

Huomasin muuten että blogini on saanut kaksi lukijaa! Tervetuloa! Ihan hurjan jännää että joku on jäänyt seuraajaksi täällä käytyään. :)

<3